Syksy ja arki on taas täällä!

Syksy on muistamisen, jakamisen ja yhteisöllisyyden aikaa.

Vaikka kesälomien jälkeen paluu työn ääreen voi vaatia hieman totuttelua, niin pyrin muistuttamaan itseäni siitä, miten kiitollinen olen juuri tästä hetkestä. 

Herään lämpimästä sängystä herätyskellon ääneen, jääkaapista yleensä löytyy jotain aamiaiseksi kelpaavaa ja vaikka teinit pitää repiä välillä väkisin sängystä kouluun hammasta kiristellen, niin koen olevani onnellinen arjestani. Myös siitä, että saan tehdä työtä juuri tässä porukassa ja vaikkapa kotisohvalta käsin.  – Arki on pieniä hetkiä joihin pitää opetella pysähtymään. 

Valitettavasti kaikille syksyn tulo ei tarkoita paluuta arkeen.

Osalle meistä  syksy on selviytymisen aikaa. Pimenevät illat  tuovat monelle muistutuksen yksinäisyydestä, perheen, läheisten ja oman kodin kaipuusta. Muistetaan siis oman arkemme arvostamisen myötä arvostaa myös läheisiämme. 

Meillä Nostemedialaisilla on ollut perinteenä haastaa kumppaneitamme vuosittain Asunnottomien yön keräykseen vaatelahjoituksien muodossa, mutta tänä vuonna osallistuimme Vva ry:n toimintaan rahalahjoituksella ja tilaamalla verkkokaupan tuotteita.

Haasteemme 2022 onkin jokaiselle miettiä tekoja joilla voisit ilahduttaa ystävää, läheistä tai tuntematonta kanssakulkijaa tässä hetkessä, omassa arjessa.

Laitetaan hyvä kiertämään ja tuodaan #yhdessä valoa syksyyn!

Lisätietoa Asunnottomien yöstä ja Vva ry:n toiminnasta; 
Asunnottomien yö 17.10.2022
Vva ry lahjoitukset 

Mainosratkaisut