What's Up?

Tältä sivulta löydät tuoreimmat blogit sekä ajankohtaisia kampanjoita, tarjouksia, asiantuntijoiden näkökulmia ja pohdintoja mainonnasta sekä maailmasta.

Blogit

Yhteisöllisesti onnekas?

Yhteisöllisyys on perinteisesti perheen, suvun tai vaikkapa naapuruston välinen side. Nykyään yhteisöt saattavat syntyä virtuaalisesti verkossa, vaikkapa ajattelutavan tai harrastuksen yhdistämänä. Hyvänä esimerkkinä verkon yli toimivasta

Loppuvuoden sesonki on käsillä, tuleeko se joulu?

Vuoden loppu lähenee ja useille mainostajille se tarkoittaa vuoden tärkeintä sesonkia. Perusasiat eivät kuitenkaan muutu, sesonkiajasta huolimatta. Mainonnan tärkeimmät tehtävät ovat; Kertoa yleisölle tuotteista tai palveluista,

Syksy ja arki on taas täällä!

Syksy on muistamisen, jakamisen ja yhteisöllisyyden aikaa. Vaikka kesälomien jälkeen paluu työn ääreen voi vaatia hieman totuttelua, niin pyrin muistuttamaan itseäni siitä, miten kiitollinen olen

Työsuhde vaatii luottamusta

Moi, olen Milka! Nostemedian uusin tulokas ja minua pyydettiin jakamaan ajatuksiani uusien työkuvioiden aloittamisesta. Aloitan nyt elokuussa uutena työntekijänä Nostemedialla. Tai en ihan uutena, olen

Kesällä matkaillaan kotimaassa!

Vielä ehdit vaikuttamaan – Lapsiperheet vasta miettivät lomavaihtoehtoja! Kysyimme VAU.fi lukijoilta heidän kesälomasuunnitelmistaan. Saimme vastauksia yli 1500 perheelliseltä lukijalta ja suurimmalla osalla on edelleen kesän

Uusin opein kohti alkavaa kesää!

Korona-aika on ollut meillä Nostemedialla opettavaista aikaa. Pitää osata olla joustava, luova, sinnikäs ja paljon muutakin, jotta pärjää uudessa ajassa. Tämä on saanut meidät tekemään

Kiinnostuitko?

Olemme täällä sinua varten. Jos digitaalisen markkinoinnin palvelut kiinnostavat sinua, tartu puhelimeen tai jätä yhteystietosi meille. Tehdään yhdessä vaikuttavaa ja tehokasta markkinointia!

Mainostajat: Harri 040 353 3090

Yhteistyö, julkaisijat: Heidi 040 359 2328 

Yhteystiedot

Y-tunnus: 2655637-3

Ruoholahdenkatu 14
00180 Helsinki
+358 40 3592 328

Vilja Juvonen

Account Manager
vilja.juvonen@yoc.com

Harri Virtanen

CCO, Partner
harri.virtanen@yoc.com
040 353 3090

Mikael Teperi

COO, partner
mikael.teperi@yoc.com
040 356 1332

Materiaalien toimitus

adops@yoc.fi

Ohjelmallinen

adops@yoc.fi